Optimismi vs. pessimismi

Olen viime aikoina itsekseni ja kaverin kanssa kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka hyväksyttyä ja jopa arvostettavaa pessimismi on. 

Valitus on jokapäiväistä, helppoa ja sitä käytetään small talkin välineenä. Jos tuntematon avaa suunsa, suurimmalla todennäköisyydellä puheenvuoro on valitusta säästä eli talvella kylmyydestä ja pimeydestä tai sen sijaan siitä, kun ei ole kylmä eikä lunta. Kesällä sitten aurinko häikäisee niin, ettei mitään näe.

Kaikilla menee joskus huonosti, eikä optimistinkaan tarvitse silloin kulkea hymyssä suin. Jos menee huonosti, niin sitten menee. On inhimillistä, että aina muuten iloinen ihminen on joskus murheen murtama, tekopirteys on nimittäin mielestäni lähes yhtä ärsyttävää kuin alituinen negatiivisuus. Entä jos vain käyttäytyisimme niin kuin meistä tuntuu? 

Suomalaiset sananlaskutkaan eivät muuten onnistumista tai hyvien asioiden tapahtumista korosta: 
"Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa" 
"Itku pitkästä ilosta"
"Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa" 
"Kel onni on, se onnen kätkeköön"

Myös tutut fraasit "pessimisti ei pety" tai kuulumisia kysellessä "ei kurjuutta kummempaa" särähtävät pahasti korvaani. Ei kurjuutta kummempaa?! Kuinka huonosti täytyy mennä, että elämä on kurjaa? Ohjat ja vastuu omasta elämästä on jokaisella itsellään. Jos oma elämäni olisi kurjaa, niin aivan varmasti miettisin, mitä itse voisin sille tehdä. Ei kannata elää omaa elämää muiden ihmisten tai ympärillä tapahtuvien asioiden kautta, vaan kääntää katse omaan itseensä, ja tehdä asiat itselleen mieluisiksi. 


Lisäksi pessimisti tuntuu olevan aina oikeassa ja hän saa vimeisen sanan. Jos avaan negatiiviseen keskusteluun toista näkökulmaa, olen aina väärässä, eikä minulla ole kuulemma mitään tietoa, miten nämä asiat oikeasti menevät. Kaikilla on oikeus elämänasenteeseensa ja näkökulmiinsa, mutta minun ei tarvitse hyväksyä, saati omaksua sitä. 

Elämme 2010-luvulla, emmekä enää ole mitään metsäläisiä. Sota- ja pula-aikaan ehkä olikin asioita, joista valittaa, mutta enää niin ei ole. Vai onko pessimismi ja pahimpaan varautuminen jäänyt meille sukupolvien takaa sisäänrakennetuksi ominaisuudeksi? 

Liikunnasta ja fitness-urheilusta

Onpas ollut super hektistä elämää kun en ole tänne ehtinyt kirjoitella! Vuoden viimeiset tentit on kunnialla läpäisty ja koulu taputeltu pakettiin tämän vuoden osalta. Ensi vuoden tammikuussa onkin sitten PT-lisenssikoe, johon pitää loman aikana mukavasti lueskella.

Olemme koulussa puhuneet kavereiden kanssa paljon fitness-urheilusta ja uudesta ”strong is the new skinny” –aatteesta. Ennen piti olla hoikan pikkupojan näköinen, jotta olisi kuuman näköinen pakkaus, nykyään ulkonäköihanne on muuttunut lihaksikkaammaksi, ja aatteet sen mukana.

Itseäni ihmetyttää, treenaavatko ja muokkaavatko ihmiset kehoaan tietynlaiseksi vain yleisen ihanteen vuoksi. Yhtäkkiä kaikki kyykkäävät ja nostavat penkistä maksimeita. 

Tuntuu, että liikkumisen ilo ja hauskuus on toisarvoista, kun tavoitellaan vain tietynlaista ulkonäköä. Ennen ei syöty, koska piti laihduttaa, nykyään pitää vetää sitä protskua niiiiin sikana ja koko ajan. Sama näkyy elintarvikkeissa: light-tuotteet olivat vielä vähän aikaa sitten se juttu, nykyään proteiinia pitää näköjään lisätä sipseihinkin.

On äärimmäisen hyvä, että ihmiset liikkuvat, ja jos lihaksikkaamman vartalon tavoittelu saa yhdenkin sohvaperunan ylös, on se hyvä asia. Mielestäni liikunnan ja itsestään huolta pitämisen pitäisi kuitenkin olla jotakin muuta kuin tietynlaisen kehon tavoittelua, kuten olen aiemminkin maininnut. Varsinkaan nuoret ihmiset harvemmin ajattelevat liikunnan terveyshyötyjä. Jos aineenvaihdunta pelaa niin, ettei liho, vaikka söisi ja joisi roskaa eikä liikkuisi, niin harva liikkuu. Ulkoinen olemus on usein suurin syy liikkua, eikä siinä ole mitään väärää. Kannattaisi mielestäni kuitenkin miettiä, mitä elimistön sisällä tapahtuu, jos syö roskaa eikä liiku. Kaikki elintavat kun eivät välttämättä näy ulospäin, mutta kroppa kertoo niistä kyllä 30 vuoden päästä sairauksien muodossa. Ihminen on luotu liikkumaan, ja vaikka aikaa on luolamiesten ajoista kulunutkin ja työ keventynyt, vaatii keho silti liikuntaa pysyäkseen terveenä.

Fitness-urheilu on vaativa laji, joka vaatii itsekuria ja sitoutumista, enkä siis mitenkään vähättele sitä urheiluna. Tuntuu kuitenkin, että vähintään joka kolmas tuttu aikoo osallistua fitness-kisoihin. Valitettavan usein nämä ihmiset ovat juuri niitä, jotka ovat vielä pari vuotta sitten orjallisesti laihduttaneet, mutta nyt, lihaksikkuuden tultua muotiin, alkavat treenata tavoitteellisesti. He näyttävät lavalla mielestään hyvältä nesteettöminä, mutta harmittelevat heti kisojen jälkeen, kun ulkomuoto ei olekaan enää samanlainen. He saavat hyvän syyn punnita ruokansa ja treenata hulluna, koska treenaavat kisoihin. Monelle fitness-kisaaminen on oikeutettu syömishäiriö? Entäs jos vain tekisi niitä juttuja, joista nauttii? Toki osa nauttii fitness-urheilusta ja saa siitä kaiken, mitä urheilulta haluaakin, mutta mielestäni liian suuri osa haluaa nousta lavalle vääristä syistä. Tässä tapauksessa kovaa treeniä saattaa kestää vuosia, itse kisakuntoa hetken aikaa, jälleen vuosi treeniä haaveillen siitä samasta kropasta, joka kisoissa oli. Eikö moinen elämä ole ikävää ja masentavaa? 

Näihin ajatuksiin nauti siitä mitä teet, on se sitten kyykkäämistä, kuviokelluntaa, syömistä tai joulusiivousta! Ota aikaa itsellesi äläkä stressaa turhasta! <3

Koulusta

Ajattelin kertoa vähän koulustani. Käyn Helsingin Evankelista Opistoa, HEOa, jossa opiskelemme Itä-Suomen yliopiston opetussuunnitelman mukaisesti. Koulutus kestää vuoden ja siihen kuuluu terveystiedon ja terveyden edistämisen perusopinnot (25 op) ja liikuntalääketieteen perusopinnot (25 op). Tämän lisäksi suoritamme FISAFin Personal Trainer –tutkinnon ja HEOn omia valinnaisia kursseja, jotka vaihtelevat valokuvauksesta ATK-korttiin ja sählykurssiin.

Mielestäni kokonaisuus on loistava. Itse en halunnut viikonloppu-PT –kurssille, koska uskon, etten olisi sen jälkeen lähtenyt luottavaisin mielin valmentamaan ihmisiä. Mielestäni viikonloppukurssit sopivat niille, jotka ovat jo valmistuneet johonkin liikunta- tai terveysalan ammattiin, esimerkiksi fysioterapeutiksi tai ovat kilpaurheilleet, ja joilla näin ollen on jo valmiiksi runsaasti tietoa alasta. 

Yliopisto-opinnot tuovat kivasti lisäinformaatiota vallitsevista suosituksista ja käytännöistä, vaikka suurimmaksi osaksi ovatkin jo entuudestaan tuttua asiaa ja samojen juttujen kertaamista. Elintapasairauksia, terveyden edistämisen näkökulmia ja liikuntasuosituksia on käsitelty jo ihan tarpeeksi kauan. Tähän poikkeuksen tekevät liikuntalääketieteen opinnot, jotka ovat juuri sitä itseään, eli ihmisen elimistön rakennetta ja toimintaa, sairauksia ja liikuntafysiologiaa. Blogissankin näkyvä kirjoitustauko on johtunut juuri liikuntalääketieteen opinnoista, biomekaniikasta ja liikuntafysiologiasta. En koe olevani hyvä kemiassa, fysiikassa ja biologiassa, joten olen istunut viimeisen viikon nenä kirjassa. 

Meidän vuosikurssimme on vasta kolmas vuosikurssi, jotka opiskelevat liikunta- ja terveystieteitä HEO:ssa, ja se valitettavasti näkyy toteutuksessa ja toiminnassa. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat linjan järjestäjillä ihan täydessä hakusessa, eikä oikein päästy eteenpäin. Muutenkin osa ajasta on ollut aikamoista hakemista. Tuntuu, ettei linjalle ole varsinaista opetussuunnitelmaa, koska opettajille itselleenkään ei ole selvillä, kuka opettaa mitäkin. Näin ollen sama informaatio saattaa tulla kolmella eri kurssilla. Nyt vihdoin olemme päässeet vauhtiin, ja hommia on aivan riittämiin. Niinkin paljon, ettei kaikkiin töihin voi edes panostaa kunnolla, koska palautuspäivää on päivä toisensa jälkeen.

Uskon kuitenkin, että koulu antaa minulle hyvät eväät Personal Trainerina toimimiseen, ja käytäntöhän tässä työssä on tärkeintä. Opittavaa riittää vielä vuosikymmeniksi eikä siltikään koskaan tule valmista. Tulevat asiakkaat ovat ihmisinä erilaisia, ja heidän käyttäytymistään ja olemustaan ei voi kirjoista opiskella, vaan ne pitää kohdata itse työssä. Juuri se tekee tästä työstä mielenkiintoista: kuinka saada motivoitua erilaisia ihmisiä ja löytämään heille parhaat tavat terveelliseen elämään. 

Tässä vielä linkki HEOn Liikunta- ja terveystieteiden linjan sivulle:
http://www.heo.fi/yliopistoon/liikunta-_ja_terveystieteet

Miksi meille uskotellaan sontaa?

Kanssani ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta itse uskon, että kaiken sen takana, mitä meille syötetään, juotetaan ja tuputetaan, on talous ja raha. En haluaisi uskoa niin, mutta siltä se vain kovasti vaikuttaa. Lääketeollisuutta, maito- ja muuta elintarviketaloutta ja joka ikistä valintaamme ohjataan tietoisesti maksimaalinen taloudellinen hyöty huomioon ottaen. Sitä ei edes tajua, ellei vähän kyseenalaista ja kritisoi asioita.

Esimerkkejä on monia, ja voisin jaaritella niistä ikuisuuden, ainakin 60 sivua, mutta raapaisen vain pintaa.

Hittituote kookosöljy on saanut Suomessa huonon maineen: se on täynnä kovaa rasvaa, eikä sitä näin ollen voida suositella käytettäväksi. Uskon totuuden enemmän olevan siinä, että se on kallis rasva tuottaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa kookosöljyä hehkutetaan tuutista jos toisestakin. Johtuuko se rahallisen hyödyn havittelusta vai kookosöljyn todetuista terveysvaikutuksista, sitä en tiedä.

Omasta mielestäni kookosöljy on aivan mahtava tuote. Uskon myös väitteisiin, että kookosta rasvanlähteenä käyttävillä kansoilla ei ole havaittu samanlaisia elintapasairauksia kuin ne, mitä meille aiheutuu mm. rasvojen käytöstä. Tieto Yhdysvalloissa ja Suomessa on lähes päinvastaista. Jos me suomalaiset haluamme hankkia tietoa rasvoista, voimme mennä esimerkiksi rasvatieto.fi-sivustolle. Kyllä, syö pehmeitä rasvoja, juoksevaa Flora-margariinia ja Beceliä! Tutki tarkasti, niin löydät sivun alalaidasta Floran ja Becelin omistajan Unileverin merkin. Jokainen osaa päätellä, mikä mättää.

Faktaa kookosöljystä:

http://www.superfoodit.com/kookostuotteet.html

Toinen, vielä ahdistavampi bisnes ovat lääkkeet. Katsoin eilen dokumentin, jossa kerrottiin, että AIDSiin oli keksitty hyvin halpa ja toimiva lääke, joka paransi miljoonia ihmisiä Afrikassa. Lääketeollisuus ei saanut tuosta lääkkeestä tarpeeksi tuottoa, joten se teki yhdessä länsimaisten hallitusten kanssa säännön, ettei halpoja lääkkeitä saa viedä Afrikkaan. Tämä vaikutti 10 miljoonan ihmisen kuolemaan. Sydämeni ei ainoastaan murtunut, vaan se löi neljääsataa lyöntiä minuutissa pelkästä ärsytyksestä.

Dokumenttiin tästä:

http://areena.yle.fi/tv/2030026

Kun lääkäri kirjoittaa sinulle lääkärintodistuksen, paperissa lukee, että hän allekirjoittaa sen omantuntonsa ja kunniansa kautta. Mahdotonta uskoa: lääkärit määräilevät joka päivä ihmisille lääkkeitä sairauksiin, joita heillä ei ole, ja joihin he eivät tarvitsisi lääkitystä.

Uskoin pitkään, että lääkärit saavat provisiota määräämistään lääkkeistä, mutta asia ei ilmeisesti ole niin. He saavat kyllä lääkefirmojen kustannuksella tehtyjä hupimatkoja eli ”koulutusmatkoja”, joihin varmasti mielellään osallistuvat. Vika ei ole välttämättä lääkäreissä, vaan rahassa, jolla on merkitystä joka ikisessä asiassa. Moraalilla ei ole mitään merkitystä, kun on kyse rahasta.

Statiineja käytetään kolesterolilääkkeinä. Tutkimusten mukaan ne voivat aiheuttaa jopa äkkikuolemia, ja niiden nnt- eli number needed to treat -luku on 111. Tämä tarkoittaa sitä, että 111 ihmisen täytyy käyttää statiineja, jotta yksi ihminen välttäisi kuoleman. Pistää hieman ärsyttämään se, että kolesteroli olisi hoidettavissa ruokavaliollakin. ”Lääkkeet eivät ole terveydenhoitoa, ruoka on terveydenhoitoa. Lääkkeet ovat sairaudenhoitoa”, sanotaan, ja uskon siihen. Ihmisillä ei ole tarpeeksi tietoa, eikä heitä voi silloin syyttää. He uskovat lääkäriä, tietenkin. Hänhän allekirjoittaa reseptin kunniasanallaan. Omasta mielestäni kunniasanojen takana on hyvin paljon korruptiota ja lahjontaa.
 

Lempparismoothie

Mietin blenderiä ostettaessa, että onkohan se nyt taas yksi kodinkone lisää, joka hautautuu kaapin pohjalle. Voin kuitenkin sanoa, että sillä tehtiin heti ensimmäisen päivän aikana niin paljon kaikkea smoothieista avokadotahnaan, että ainakin hintansa puolesta maksoi itsensä takaisin saman tien.

Osa aineksista

Käytän smoothiessa aina samaa peruspohjaa. Kohta kymmenen vuotta käytössä ovat olleet samat ainekset, mutta mitäs sitä erinomaista muuttamaan. En koskaan kyllästy tämän makuun enkä ole mikään kikkailija tai eksoottisten makujen fani, joten koostan smoothien pohjan banaanista, omenasta, mustikoista ja maustamattomasta jogurtista tai rahkasta. Viime aikoina olen mennyt villiksi ja laittanut Skyrin vaniljarahkaa tavallisen sijasta!

                                  Valmis ihanuus!

Lisäksi laitan yleensä pähkinöitä tai siemeniä, pinaattia, pellavansiemenrouhetta tai spelttikuitua, kookosöljyä ja hedelmästä puristettua mehua tai vitamiiniporetabletin. Usein mukaan menee myös proteiinia nestemäisessä muodossa.

Niin hyvää, täynnä vitamiineja, terveyttä ja hyvää oloa <3